Afganistanin naiset unelmoivat vapaudesta salaisesta lukupiiristä kertovassa suomalaiselokuvassa

Kun Yhdysvaltojen ja sotilasliitto Naton joukot olivat vetäytyneet kesällä 2021 Afganistanista kaoottisissa olosuhteissa, valtaan palannut Taleban-liike pyrki antamaan itsestään uudistuneen kuvan. Maltillisen ja sovinnollisen politiikan sijaan Taleban ryhtyi kuitenkin hallitsemaan maata tutuksi tulleilla keinoilla. Se romutti maan oikeuslaitoksen, sääti ankaran sharia-lain, pani toimeen julkisia…

Read more →
Hercule Poirot’n monet kasvot – Kolme Idän pikajunan arvoituksen päähenkilön tulkintaa

ESSEE | ”Monelle juuri filmatisoinnit ovat näkemyksiä, joiden mukaan Hercule Poirot’n hahmo mielletään. Toisaalta elokuvaversiot ovat saaneet kritiikkiä siitä, miten ne ovat muokanneet hahmoa.”

The post Hercule Poirot’n monet kasvot – Kolme Idän pikajunan arvoituksen päähenkilön tulkintaa appeared first on Kulttuuritoimitus.

Top Gun kertoo ajasta, jolloin Yhdysvallat saattoi ilman vaikeuksia esittää olevansa maailmanlaajuinen supervalta, joka se olikin

ELOKUVA | Top Gunin ensi-illasta kulunutta 40 vuotta juhlistetaan tuomalla Tony Scottin toimintaklassikko takaisin teattereihin.

The post Top Gun kertoo ajasta, jolloin Yhdysvallat saattoi ilman vaikeuksia esittää olevansa maailmanlaajuinen supervalta, joka se olikin appeared first on Kulttuuritoimitus.

Sami Sänpäkkilä vieraili Kulttuuritoimituksen syntymäpäivillä – ohjaaja haluaa töidensä vaikuttavan kuin tähtitaivaan katselemisen

TAPAHTUMA | Kulttuuritoimitus täytti seitsemän vuotta sunnuntaina 10.5.2026. Syntymäpäivää juhlittiin edellisenä päivänä Arthouse Cinema Niagarassa ja Kahvilaputiikki Kattopuutarhassa.

The post Sami Sänpäkkilä vieraili Kulttuuritoimituksen syntymäpäivillä – ohjaaja haluaa töidensä vaikuttavan kuin tähtitaivaan katselemisen appeared first on Kulttuuritoimitus.

Anssi Kasitonni Cinematic Universe rakentuu leikin kautta

Lumiselle pellolle on askarreltu tikuista ja kartongista sotilastukikohdan pienoismalli. Pian illan hämärässä joukko tummia hahmoja ampuu tukikohtaa ilotulitteilla, ja lopulta liekit nielevät sen. Anssi Kasitonnin Le Saboteur -lyhytelokuvan (2022) kuvaukset muistuttavat lapsuuden leikkejä. Lukemattomat kesäpäivät ovat kuluneet tukikohtia hiekkalaatikoille rakennellessa. Tuntien urakkaa seuraa…

Read more →
Elokuvan unelmatehdas luotiin Kulosaareen – uutuuskirja kertoo Fennada-Filmi Oy:n tarinan

KIRJAT | Kotimaisen elokuvahistorian värikkäisiin vuosiin keskittyvä opus on komea rinnakkaisjulkaisu vuonna 2019 julkaistulle teokselle Unelmatehdas Liisankadulla.

The post Elokuvan unelmatehdas luotiin Kulosaareen – uutuuskirja kertoo Fennada-Filmi Oy:n tarinan appeared first on Kulttuuritoimitus.

Tervetuloa elokuviin lauantaina 9.5. kello 15 – taiteilijatapaamisessa ohjaaja Sami Sänpäkkilä

KUTSU | Kulttuuritoimitus juhlii 7-vuotissyntymäpäiviään katsomalla Sami Sänpäkkilän seurassa lyhytelokuvan Rituaali sateenkaarelle. Lukijat ovat tervetulleita näytökseen!

The post Tervetuloa elokuviin lauantaina 9.5. kello 15 – taiteilijatapaamisessa ohjaaja Sami Sänpäkkilä appeared first on Kulttuuritoimitus.

Hanna Bergholmin ohjaama Yön lapsi rynnii maailmalla – palkittiin nyt Brysselissä

ELOKUVA | Yön lapsi palkittiin Brysselin kansainvälisellä Fantastic Film -festivaalilla, joka on yksi Euroopan tärkeimmistä genre-elokuvien festivaaleista.

The post Hanna Bergholmin ohjaama Yön lapsi rynnii maailmalla – palkittiin nyt Brysselissä appeared first on Kulttuuritoimitus.

Animaatiossa kaikki on mahdollista – Nick Cave menee kouluun 1970-luvun alun Tukholman lähiössä

ELOKUVA | Eurooppalaisen pitkän animaatioelokuvan uudet hankkeet olivat esillä Cartoon Moviessa Bordeaux’ssa.

The post Animaatiossa kaikki on mahdollista – Nick Cave menee kouluun 1970-luvun alun Tukholman lähiössä appeared first on Kulttuuritoimitus.

Hirviö, viettelijä vai ikuinen rakastaja? Bram Stokerin Draculan monet kasvot

ESSEE | Bram Stokerin Dracula toimii edelleen inspiroivana lähtökohtana, mutta nykypäivän elokuvaversiot käsittelevät vampyyreja monipuolisemmin henkilökohtaisista näkökulmista.

The post Hirviö, viettelijä vai ikuinen rakastaja? Bram Stokerin Draculan monet kasvot appeared first on Kulttuuritoimitus.

”Ei Franz Kafka -muotokuvaa tehdessä tarvitse tietää jokaikistä asiaa niin viimeisen päälle”

KOLUMNI | Taiteenteossa itsetarkoituksellinen pikkuseikkojen keräily kääntyy usein nillitykseksi, Antti Selkokari kirjoittaa.

The post ”Ei Franz Kafka -muotokuvaa tehdessä tarvitse tietää jokaikistä asiaa niin viimeisen päälle” appeared first on Kulttuuritoimitus.

Maija Viidan elokuvat Ihmisiä sunnuntaina ja Skönärit saavat pohtimaan elokuvataiteen olemusta

Maija Viidan Ihmisiä sunnuntaina on kokeellinen elokuva, joka on täydellinen vastakohta Tiktok-selfielyhytelokuville: siinä on tallennettu vanhoista mykkäfilmeistä tutulla käsin veivattavalla kameralla henkilöiden muotokuvia, joiden väleihin on leikattu elämän jatkumoa vertauskuvallistavia luontokuvia ja muuta materiaalia. Samalla kun valittu tekniikka tuo ajan ja paikan orgaanisesti mukaan…

Read more →
Page 1 Older →