Vihreää siirtymää ei ole, huomauttaa palkittu ranskalaishistorioitsija Jean-Baptiste Fressoz

Kesäkuun alussa Tiedekulman sali Helsingin yliopistolla on lähes täynnä. Paikalla on ainakin kestävyys- ja kohtuustutkijoita Toni Ruuskasta Eeva Houtbeckersiin, kansanedustaja Anna Kontula ja ympäristöliikkeiden edustajia. Toisessa rivissä istuvat väitöskirjatutkijat Amos Wallgren ja Jooseppi Räikkönen ovat juuri julkaisseet teoksen Palavan maailman politiikka (Into 2026), jossa he sivuavat…

Read more →
Neurokirjon naisten ongelmat jäävät usein piiloon

Moni neurokirjon nainen on lapsesta saakka kamppaillut selittämättömän ulkopuolisuuden tunteen kanssa ja kohdannut vaikeuksia koulumaailmassa. Esimerkiksi moni aistiyliherkkä tyttö on koulussa häiriintynyt koululuokan äänistä tai valoista, mikä on estänyt keskittymisen. Joku on puolestaan alisuoriutunut koulussa tarkoituksella, jotta ei vaikuttaisi itserakkaalta. Joku piilottelee aikuisenakin…

Read more →
Nova Hierosolyma ry julkaisi uuden taivaallis-henkisen kulttuuriteoksen

**Esittelemme Nova Hierosolyma ry:n sivulla juuri julkaistun suomennoksen Emanuel Swedenborgin (1688-1772) kirjoittamasta teoksesta UUSI JERUSALEM JA SEN TAIVAALLINEN OPPI (1758)_._ Teos on tiivistelmä Swedenborgin muista teologisista ja uskonnonfilosofisista kirjoituksista, kuten esim. _Arcana Coelestia_ kirjasarjasta ja _Taivas, sen ihmeet ja helvetti_ -teoksesta. _Uuden Jerusalemin ja sen…

Read more →
Pääkirjoitus: kuinka pelastetaan Suomi perikadolta?

**Ei ole enää olemassa Suomen valtiota, puhumattakaan itsenäisestä Suomen valtiosta. Suomen poliittinen johtajisto, virkakoneisto ja näitä tukeva verorahoin toimiva joukkotiedonvälitys sekä viihdemaailma, ovat toimineet täysin yhtenäisesti taloudellisen, yhteiskunnallisen ja henkisen itsenäisyyden tuhoamiseksi; tässä perikadon prosessissa paljastuu myös suomalaisiin vuosikymmeniä vaikuttanut…

Read more →
Mitä yhteistä on Rothschildilla, Goldman Sachsin huippulakimiehellä ja CIA-agentilla?

**Rothschildilla, Goldman Sachsin huippulakimiehellä ja CIA-agentilla on yhteistä ainakin osakekurssien manipulointi, velkaorjuuteen ajettujen veronmaksajien riistäminen, kivijalkayritysten raunioittaminen, yhteiskunnan rappeuttaminen ja merkittävästi liioitellun Covid-19 ”pandemian” toteuttaminen. Lisäksi monien muiden ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten lisäksi heillä sattui myös olemaan…

Read more →
Ajatus valkoisesta ylivallasta on kulkenut näennäistieteellisestä imperiumin oikeutuksesta hajautetuksi verkkoideologiaksi

Termi ”valkoinen ylivalta” on ollut otsikoissa usein viimeisen vuosikymmenen aikana, mikä kertoo sanaparin yhteiskunnallisesta painoarvosta. Maailmalla on tapahtunut lukuisia terroritekoja, joiden taustalla on vaikuttanut valkoisen ylivallan ideologia: Yhdysvaltain kongressitalon valtaus 6. tammikuuta 2021, Anders Breivikin iskut Norjassa vuonna 2011, brittiläisen työväenpuolueen kansanedustajan…

Read more →
Huippukallis halpatuotanto. Vaateteollisuuden kestävyys vaatisi koko systeemin muutosta

Vaatetusala elää murroskautta, kun sekä halpatuotanto että kierrätysbisnes kasvavat. Uudet lait vaativat tuottajia vastuuseen, mutta pystytäänkö niitä valvomaan?

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[...]

Lue lisää... from Huippukallis halpatuotanto. Vaateteollisuuden kestävyys vaatisi koko systeemin muutosta

Ukrainan antisemitismin kriminalisoiva laki – Ukraina ja Israel

**The Times of Israel -lehden mukaan Ukrainan johtaja Vladimir Zelenskyi allekirjoitti 14. huhtikuuta 2026 uuden lain nro 2037-IX. Tuoreen lainsäädännön tavoitteena on kriminalisoida antisemitismi. Tämän rikoslain uudistuksen myötä, ne ukrainalaiset, joiden katsotaan tulevaisuudessa syyllistyvän esimerkiksi kiihottamiseen kansanryhmää kohtaan, syrjintään tai oikeuksien rajoittamiseen juutalaisia…

Read more →
Valkovenäläinen syyllisyyden taakka

Diktatuurista paenneet valkovenäläiset todistivat, miten heidän maansa vehkeili Venäjän sotakoneiston tukena. Polina Polleda viihtyy Pohjois-Karjalassa, mutta miettii, olisiko sittenkin pitänyt taistella enemmän kotimaassaan.

The post Valkovenäläinen syyllisyyden taakka appeared first on Voima.

Puuttuvia äänestyslippuja ja TikTok-kampanjoita – Perussa käytiin kaoottiset presidentinvaalit

Perun pääkaupungissa Limassa kävi sunnuntaina kuhina. Surquillon kaupunginosassa äänestyspaikalle oli kerääntynyt korttelien pituinen jono. Paahtavassa auringossa jonottavat äänestäjät olivat lähteneet presidentinvaaleissa uurnille pessimistisin mielin, koska maata riivaa yli kymmenen vuotta kestänyt poliittinen kriisi. Presidenttiehdokkaita vaaleissa on ennätysmäärä, 36, minkä vuoksi…

Read more →
”Harhautuneet” ilma-alukset (UAV) ja Suomen ”ulko- ja turvallisuuspolitiikka”

Suomen maaperälle iskeytyi 29. maaliskuuta 2026 kaksi ukrainalaista hyökkäysdroonia. Yksi drooneista putosi Kouvolan pohjoispuolelle ja toinen iskeytyi Kaakkois-Suomen Luumäelle, uutisoi Yleisradio 26.3. Kaakkois-Suomen Luumäelle tipahtanut drooni on räjähtänyt, arvioi Puolustusvoimien insinöörieversti (evp.) Jyri Kosola, uutisoi Yleisradio 30. maaliskuuta.

Yleisradio uutisoi 1. huhtikuuta,…

Read more →
Hur började kriget i Ukraina? Har Ryssland imperialistiska tenderser?

Den medföljande artikeln diskuterar bland annat presentationer och publikationer av Zbigniew Brzezinski, John Mearsheimer, Jeffrey Sachs och MacGregor kopplade till krigets början i Ukraina och västerländska påståenden om Rysslands stormaktsambitioner.

(Den bifogade artikeln är en svenskspråkig sammanfattning, anpassad från den motsvarande finska artikeln i Magneettimedia "Miksi Eurooppa…

Read more →
Suomen kehitys ydinaseen sijoitusalueeksi mitätöi maan turvallisuuden

_**Hallitus on esittänyt ydinaserajoitusten poistamista ydinenergialain (4§) muutoksella, joka sallisi ydinaseiden tuonnin sekä varastoinnin Suomeen tietyin ehdoin. Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan Suomi ei tavoittele ydinasetta alueelleen eikä sellaisen sijoittamista suunnitella. Hallituksen mukaan pyrkimyksenä on luoda NATOn ennaltaehkäisevä pelote ja yhteistyön tiivistäminen…

Read more →
Rakkautta huostaanotetuille

Aikuisten köyhyys ja ongelmat heijastuvat heidän lastensa elämään. Lastensuojelu ei paikkaa murentunutta sosiaaliturvaa, sanoo Vilma Vähämaa. Hän on päättäjä, jolla on omakohtaista kokemusta nuorisokodista.

The post Rakkautta huostaanotetuille appeared first on Voima.

Uustaantumuksellinen älymystö uskoo absoluuttiseen monarkiaan, jolla on toimitusjohtajakuningas

Äärimmäisyyksien ajan sanasto on juttusarja, joka purkaa keskeisiä käsitteitä, joita ääriliikkeet, niihin kuuluvat poliitikot ja teoreetikot käyttävät tarkoituksenmukaisen epämääräisesti ja harhaanjohtavasti.

The post Uustaantumuksellinen älymystö uskoo absoluuttiseen monarkiaan, jolla on toimitusjohtajakuningas appeared first on Voima.

Metsäteollisuudesta toivottiin uutta Nokiaa – luonnonsuojelu jäi jalkoihin

Suomen hakkuut ylittävät kestävän tason ja vaikeuttavat ilmasto- ja luontotavoitteiden saavuttamista. Viemällä sellua kansantalous hyötyy vähän kaadettua puuta kohden. Tutkija hahmotteli kolme koalitiota, joiden vaikuttamana maamme metsäpolitiikka on muotoutunut nykyisekseen.

The post Metsäteollisuudesta toivottiin uutta Nokiaa – luonnonsuojelu jäi jalkoihin appeared first on Voima.

Iranilaiset rakastavat kotimaataan, sanoo taiteilija ja sortopolitiikan suorasanainen kriitikko Kianoush Ramezani

Kansainvälisiä sopimuksia rikotaan, joten iranilaisen pilapiirtäjän, Kianoush Ramezanin, on vaikeaa säilyttää optimismiaan. Ramezani ei kannata ulkovaltojen puuttumista Iranin politiikkaan. Kuuntele toimittaja Iida Simeksen keskustelu Ramezanin kanssa.

The post Iranilaiset rakastavat kotimaataan, sanoo taiteilija ja sortopolitiikan suorasanainen kriitikko Kianoush Ramezani appeared first on…

Yhdysvaltojen ja Israelin liittouman rikollinen hyökkäys Iraniin – Iran puolustautuu tehokkaasti

**Yhdysvaltojen ja Israelin terroristinen hyökkääminen Iraniin oli odotettavissa. Näiden kahden liittolaisen aggressiorikos alkoi lauantaiaamuna, 28 helmikuuta, pommitusten sarjalla Iranin ”hallinnon kohteisiin”. Mutta siinä sivussa pommitettiin hajalle myös tyttöjen alakoulu eteläisessä Minabin kaupungissa, missä sai surmansa 165 lasta, uutisoi Iranin valtion media sekä _Reuters_ ja _Al…

Read more →
Metsäteollisuus kietoutuu fossiilikapitalismiin – puupohjaiset ekotuotteet ovat riippuvaisia öljystä ja maakaasusta, muistuttaa tuore tutkimus

Fossiilisten poltto- ja raaka-aineiden ”korvaaminen” puupohjaisilla tuotteilla on markkinointitemppu. Puinenkin kertakäyttöastia on yhä kertakäyttöastia.

The post Metsäteollisuus kietoutuu fossiilikapitalismiin – puupohjaiset ekotuotteet ovat riippuvaisia öljystä ja maakaasusta, muistuttaa tuore tutkimus appeared first on Voima.

Eurooppa lietsoo sotaa Venäjää vastaan – Rauhanturvajoukot – Kuinka pelastaudutaan kolmannelta maailmansodalta?

**Euroopan suurvallat Ranska ja Iso-Britannia valmistautuvat sotaan Venäjää vastaan. Suomen poliittiset pölkkypäät ovat saaneet myös maamme mukaan tähän itsetuhoisaan järjettömyyteen. Mahdollinen kolmas maailmansota ehkäistäisiin diplomatialla ja kansainvälisellä yhteistyöllä, missä Venäjän geopoliittiset oikeudet harmonisoituisivat lännen vaatimuksiin. Mutta sitä vastoin Eurooppa suunnittelee…

Read more →
Page 1